Niin sairaan vertainen!

Blogiteksti: Eva Kanerva, Sininauhaliiton kristillisen vertaistoiminnan kehittäjä

Lepäilin kotona lääkärintodistuksen kanssa ja pohdiskelin tuntojani siitä, mikä oli ajanut minut sairaslomalle. No, sairaslomia on joskus jokaisella. Silti oli jotenkin luuserin olo.

Olisiko sittenkin pitänyt yrittää vielä? Olenko syyllinen sairastumiseeni tai jotenkin heikompi kuin muut? Luovutinko liian helposti? Vai vaadinko itseltäni enemmän kuin muilta? Hävettää.

Kun ihmiset uupuvat, sairastuvat riippuvuuksiin tai muihin mielenterveyden häiriöihin, he eivät välttämättä uskalla tai edes havahdu hakemaan apua ongelmaansa. Monille kynnys hakeutua varsinkin vertaistukiryhmiin on liian korkea.

Vertaistoiminta on samankaltaisuuteen suostumista

Itsen tunnistaminen ja tunnustaminen muiden sairastuneiden joukkoon saattaa olla ylivoimaista. Siksi jotkut saattavat hakeutua avun piiriin esimerkiksi vapaaehtoistyöntekijänä tai jopa työntekijänä. Tällöin voi tarkastella itseään ikään kuin piilosta käsin, vähän suojatummin.

Kun tutkin sairaskammiossa itseäni, ymmärsin hyvin, miksi ihmiset eivät hae apua. Ongelman myöntäminen ja hyväksyminen tarkoittaisi, etten olekaan ylevä jumalolento, vaan ihminen: lihallinen, kuluva, hajoava, haavainen. En omista Pyhän Hengen lahjavuorta iloa, rauhaa, kärsivällisyyttä, ystävällisyyttä, uskollisuutta, lempeyttä, saati itsehillintää (Gal. 5:22-23).

Ei, minä olen ärtyisä, itsekäs, sarkastinen ja levoton. Revittelen ilmoille kaikki haluni ja tunteeni spontaanisti. Tätäkin sairastaminen on - joku kutsuu tällaista myös ihmisen syntisyydeksi. Yksi kynnys lisää hakea kristillistä vertaistukea! Mikä olisi sen jälkeen enää kristityn identiteettini?

Asioilla on useimmiten taustat ja syyt, ihmiset elävät sukupolvien ketjuissa, erilaisten olosuhdevaikutusten moniäänisyydessä.

Häpeä pois! Ihmisen vastuu on sairauden myöntämisessä ja avun hakemisessa. ”Kaikessa riittää, kun ihminen tekee parhaansa”, neuvoi eräs raitistunut veli minua aikoinaan.

Samalle tasolle muiden kanssa

On hurjan vapauttavaa ja armollista laskeutua samalle tasolle toisten kanssa, ihmisenä ihmisten joukkoon. ”Kun elämässä kaiken menettää, silloin vapaus on ainut mitä käteen jää.” pudottelee bändi ”Haloo Helsinki”. Ihmisellä ei ole mitään muuta kadotettavaa kuin itsensä ja elämänsä. Siksi voi pelata täysin avoimin kortein. Sen jälkeen on yllättävän turvallista.

Saa olla pieni ja kannateltava. Saa levätä armollisen ja rakastavan peilin edessä: ei tarvitse enää esittää yhtään mitään! Kristuksen umpirehellisessä läpivalaisussa ja tinkimättömässä totuudessa saa tulla ilman nöyryytystä ja pilkkaa nähdyksi kokonaan: ”Herra avasi minulle tien ja päästi minut vapauteen.” (Ps. 18:20)

Mutta - saa myös kasvaa, mennä eteenpäin. Heikkoudessa on potentiaalia. Sen näkeminen itsessä antaa perspektiiviä katsoa maailmaa uusin silmin. Se antaa kyvyn tuntea myötätuntoa. Se antaa mahdollisuuden ottaa apua vastaan.

Se antaa mahdollisuuden kokea yhteyttä toisten vajavaisten ihmisten kanssa ja etsiä Jumalaa. Se antaa kyvyn rakastaa. Kun Paavali kirjoitti ”vapauteen Kristus meidät vapautti” (Gal. 5:1), ei hän tarkoittanut pelkästään vapautta jostakin, vaan vapautta johonkin. Tervehtyminen mahdollistaa Pyhän Hengen lahjojen hedelmän kypsyä meissä.

Itsensä tunnistaminen toisessa kuljettaa eteenpäin!

Vertaissuhde on kuin turvallinen suojasatama, jossa ei tarvitse pelätä paljastumista tai leimautumista. Siihen sisältyy itsesuojeluun liittyvää toisen kunnioittamista. Kun kuulumme esimerkiksi samaan ammattikuntaan, voimme olla ylpeitä osaamisestamme, mutta tiedämme myös sen puutteet. Sama pätee kaikkeen vertaisuuteen. On vertaisryhmiä, jotka perustuvat onnistumisiin, me onnistujat, me erityisen älykkäät, me huomattavan sitä ja sitä.

Omalla isälläni oli kuitenkin tapana käyttää joskus sanontaa: ”Nälkäinen ei tiedä, miten paha kylläisen on olla.” Pahoinvointiin sisältyy usein harha siitä, että muilla on niin paljon helpompaa, muut ovat niin onnistuneita, pystyviä, viisaita, puhtaita ja henkistyneitä: Pyhityksessä pitkällä olevia, lähestulkoon Jumalan kaltaisia jo!

Ollaan sairaan vahvoja!

Mielenterveys- ja päihdetyön sekä kaikilla riippuvuuksien alueilla vertaisuus on usein kuitenkin juuri märkivien paiseiden vertaisuutta, sitä josta kehittyy ajan oloon parhaimmillaan toipumiskokemus. Vertaistilanteessa oppii sairauden, sen myöntämisen ja hoitamisen kasvattamat vahvuudet.

Ammattilaisen voi vertaisena olla vaikeampi asettua vertaisen rooliin, jos ammattilaisuus on ollut ikään kuin ensin ja vertaisuus todentunut vasta myöhemmin. Näin voi olla juuri päihderiippuvuuksien, muiden riippuvuuksien tai mielenterveyden häiriöiden osalta. Tässä tilanteessa avoimuus auttaa! Kannattaa tulla esiin niin pian kuin mahdollista.

Salassa pälyily on ristiriitaista ja siksi niin raskasta. Ryhmässä ei aina kuitenkaan ole tarpeeksi luottamusta. Joillekin sopii paremmin kahdenväliset vertaissuhteet, jotkut käyttävät anonyymeja nettiryhmiä tai puhelinkeskustelujen mahdollisuutta.

Ainoa varma ja rohkaiseva tosiasia on: ”Etsivä löytää, kolkuttavalle avataan.” (Matt. 7:8) Tervetuloa joukkoon! Yhdessä on sairaan kivaa.

Sininauhaliitto

Sininauhaliitto on valtakunnallinen asiantuntija ja toimija päihteisiin sekä syrjäytymiseen liittyvissä kysymyksissä. Liitolla on 92 jäsenjärjestöä, jotka tekevät auttamistyötä kristillisen ihmiskäsityksen pohjalta.