Jeesuksen lähettiläät

Eva Kanervan virikepuhe ”Kristus lähimmäiselleni”-retriitissä 11.-13.10.2013 Espoon Haukilahdessa, 21. sunnuntai helluntaista. Kuultu myös mietiskelytekstinä Sini Crew -päivillä Vesalan leirikeskuksessa Jyväskylässä 13.-14.11.2013.

Retriitti oli suunnattu erityisesti diakoniatyön sekä Sininauhaliiton jäsenjärjestöjen asiakkaille ja päihdetyöntekijöille.

---

Pekka Lund (teologian dosentti Helsingin yliopistosta) on tutkinut päihderiippuvuudesta toipuneiden ihmisten elämänkertomuksia – ihmisten, joille uskoon tuleminen on näytellyt jonkinlaista roolia toipumisprosessissa. Tutkimuksessaan hän on kysynyt heiltä muun muassa sitä, mitkä Raamatun kohdat tai hengelliset laulut ovat puhutelleet heitä hengellisellä tiellä, sen eri vaiheissa.

Merkille pantavaa on ollut se, miten tien alussa ovat painottuneet tekstit nimenomaan Kristuksen sovituksesta ja uhrista ja ennen kaikkea se, miten tekstit ovat sanoitukseltaan olleet hyvin voimakkaita: ”Golgatan veressä voima on…”; ”Vain pisara Jeesuksen verta, ja syyllisyys pyyhitään pois. – Ei menneitten päivien synkkyys sua enää hallita voi.”

Kun kohtasin Kristuksen

Ehkä meistä itse kukin voi miettiä, onko meillä joku rakas virren säe tai Raamatun kohta, jossa olemme jossakin elämämme vaiheessa saaneet kohdata Kristuksen aivan erityisellä tavalla? Onko se kenties ollut kohta, jossa hän on kosketuksellaan virvoittanut kuolleeksi luulemamme veljen tai parantanut pienokaisemme märkivän haavan? Vai onko se ollut tilanne, jossa hän on kääntynyt ja katsonut meitä kohti: ”Mene, äläkä enää tee syntiä.”

Tuliko Kristus paikalle juuri kun mietimme, miten ruokkia ne kaikki nälkiintyneet lapset, jotka poimimme talteen Pietarin karuista kortteleista. Vai kutsuiko Kristus meitä nimeltä niiden kahdentoista opetuslapsen joukkoon, johon hän muutenkin porukkaa pitkin rantoja kokosi? Pekka, Johannes, Jaakko, Maria!

Vai tunnistitko sinä Kristuksen hyväillessäsi hänen väsyneitä jalkojaan, kiertäessäsi hiuksesi niiden ympärille kuivataksesi ylimääräisen kosteuden? Kenties olet kohdannutkin hänet jossain aivan muualla kuin Raamatun kertomuksissa, tuntureiden laella tai syvällä havuntuoksuisessa metsässä? Hänellähän oli tapana välillä vetäytyä hiljentymään itsekseen.

Kun mietin omaa suhdettani joihinkin teksteihin ja lauluihin, äkkiä tuli mieleen, miten ystäväni aikanaan välitti minulle kokemuksen Kristuksen läsnäolosta opettamalla Taize-laulun ”Niin loistat Kristus kuin aurinko meissä, pimeyden syyttävä ääni häädä pois. Oi loista Kristus niin kirkkaana meissä, sinulle sydän että aueta voi.” Laulu on jo itsessään hyvin vapauttava, mutta luulen, että merkityksellistä oli myös se henkilökohtaiselta tuntunut jakamisen hetki laulun äärellä. Tuntui todella siltä, että ystäväni kutsui Kristuksen yhteiseksi vieraaksemme. Hän jakoi oman ystävyytensä Kristukseen myös minun kanssani.

Yhteinen ja yksityinen Kristuksemme

Kenestäkään muusta henkilöstä kristinuskon kirjallisuudessa puhutaan tuskin yhtä paljon kuin Kristuksesta Jeesuksesta. Hän on yhteinen, hän pitää meidät yhdessä. Hän on seurakuntaruumiimme pää. Toisaalta suhteemme häneen voi olla mitä intiimein. Itse kullakin meistä on Kristukseen henkilökohtainen suhde. Jotkut käyttävätkin sanontatapaa ”olen ottanut Kristuksen henkilökohtaiseksi Vapahtajakseni”. ”Kahden kanssa Jeesuksen, olla on niin suloinen”, lauletaan laulussa.

Kun kyselin eräältä ystävältäni, missä Raamatun kohdassa hän on kokenut Kristuksen läsnäolon vahvasti, hän sanoi että esimerkiksi Matteuksen evankeliumin kohdassa: ”Tulkaa minun luokseni kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. -- katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon.” (Matt. 11:28-29) Nauratti kun ajattelin, että jaha, sama kohta joka on itsellenikin rakas. Me jaamme siis saman Jeesuksen! Vai olemmeko vain keskenämme niin samanlaisia, pohdin itsekseni.

Maalaustaiteessa Jeesus on usein aika helposti tunnistettavissa ilman teosluetteloa. Kristuksen kuvaamiseen kun on monissa kuvatraditioissa vuosisatojen aikana muodostunut sääntöjä ja normeja.

Syysrasteilla Lohjan Vivamossa Anton Laurila, nuori mies, kovista huumeista joitain vuosia sitten eroon päässyt muusikko, kertoi uskoon tulemisen vaiheistaan, kokemuksesta, jossa Huittisten kirkon alttaritaulun Kristus oli ilmestynyt hänelle. Kokemuksen myötä hän kertoi saaneensa rauhan ja rohkaisun ottaa vastaan Jumalan huolenpito. Hän kertoi aika hauskasti, miten Jeesuksen Kristuksen ympärillä oli ollut pari muutakin hemmoa, mutta hän ei niitä muistanut eikä tunnistanut. Itse menin tietysti heti googlaamaan maalauksen, joka on ruotsalaisen Severin Falmanin 1800-luvun lopulla tekemä maalaus ”Kristuksen kirkastuminen”. Pari muuta hemmoa olivat Mooses ja Elia, joiden alapuolella oli vielä muutama muu hemmo: Pietari, Jaakob ja Johannes.

Eräässä päihdepuolen hoitokodissa tapaamani nainen totesi minulle niin ikään joskus tutkimushaastattelussa, että täälläkin pitäisi olla joka puolella niitä lempeitä Jeesuksen kuvia, koska ne lohduttavat, vaikka ei varsinaisesti uskossa olisikaan.

Kuvilla näyttää olevan merkitystä - niin kuin teksteilläkin – yhdessä katsottavilla ja yhdessä luettavilla.

Jos me elämme Kristuksen kanssa, suhteemme häneen kuitenkin muuttuu kaiken aikaa. Silloin ehkä kysymme, kuka osaa tai voi kuvata Minun Jeesustani, Minun Kristustani? Olemmeko jopa mustasukkaisen omistavia? Hänhän on Minun paras ystäväni, Minun sielunveljeni, sulhaseni, rakastajani, poikani, tyttäreni, isäni, äitini. Kristus - yhteinen ja samalla niin yksityinen.

Tällä hetkellä itseäni puhuttelee Jeesus Kristus, joka vetää rajoja, jatkaa matkaa, on uskollinen tehtävilleen, mutta ei voi täyttää jokaisen tarpeita - sidottu siis tämän maailman realiteetteihin ja historialliseen aikaan kuten Raamatun lehdillä monissa kertomuksissa.

Muutos

Mitä kaikkea Kristus itselleni tai jollekulle toiselle siis merkitseekään? Rauhaa, Lepoa, Anteeksiantoa, Armahdusta, Ahdistuksesta pääsemistä, Hyväksyntää, Häpeästä vapautumista, Toivoa, Sairauksien helpottumista?

Monille Kristus tuntuu ainakin ensi kohtaamisissa merkitsevän jonkinlaista muutosta nykyiseen tilaan nähden, parempaan päin kääntymistä, hyvän vahvistumista elämässä.

Mutta miten haastavaa on rauhan saavuttaminen! Onko se tässä elämässä mahdollistakaan? ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.”  Tämä Johanneksen evankeliumin (14:27) teksti on luettu monissa diakoniamessuissa ja se oli kyllä tärkeä elämän muutokseen liittynyt Raamatun kohta myös Pekan haastattelemille päihdetoipujille. Rauha oli jonkinlainen yhdistävä kokemus myös monille niille, jotka tämän syksyn Syysrasteilla kertoivat uskosta saamastaan avusta riippuvuussairauksien keskellä.

Entä anteeksianto, eritoten anteeksianto itselle, mutta myös anteeksianto toisille: kaikki se väkivalta, pettäminen, laiminlyönnit ja hylkäämiset… On niin paljon asioita, joita on lapsuudesta asti saanut kokea ja joita on muille päihteiden käytön aikana aiheuttanut! Eräs päihdetoipuja kuvasi suhdettaan anteeksiantamukseen: ”Kaikki ihmiset eivät koskaan tule antamaan minulle anteeksi, mutta koska Jumala on antanut anteeksi, voin elää vapaana. Eikä ole ketään ihmistä, jota en voisi kohdata kasvoista kasvoihin, jolle en voisi puhua tai jota en voisi katsoa silmiin.” (Pekka Lundin haastatteluaineisto 2013)

Ja voiko vuosikymmenien ahdistus ihan oikeasti helpottua? Sitähän tässä on kaikenlaisilla sijaistouhuilla yritetty hoitaa, tekemällä työtä hullun lailla, harrastamalla loputtomasti, kauhomalla päihteitä, kuluttamalla seksiä, juoksemalla ties missä hengellisissä tilaisuuksissa, vaihtamalla työpaikkaa, kehittämällä itseä... ETTÄ PÄÄSISI EROON SISÄISESTÄ LEVOTTOMUUDESTA, PAHASTA OLOSTA.

Kun tätä kerran ääneen valittelin, eräs sisar Seija sanoi minulle, että eihän armon kokemus olekaan mahdollista ilman totuutta ja sen katsomista kaikessa paljaudessaan. Tähän kaikkeen Jumala tulee - Armon Kristus.

Hmm… ehkei asioihin pitäisikään suhtautua niin, että jotain ”tarttis tehrä”, vaan ensisijaisesti vain katsoa. Jos toivo syntyy tosiasioiden näkemisestä (J.K. Paasikiveä mukaillen), Armo toteutuu tosiasioiden katselemisessa Kristuksen kanssa.

Sininauhaliitto

Sininauhaliitto on valtakunnallinen asiantuntija ja toimija päihteisiin sekä syrjäytymiseen liittyvissä kysymyksissä. Liitolla on 92 jäsenjärjestöä, jotka tekevät auttamistyötä kristillisen ihmiskäsityksen pohjalta.